top of page
Business Meeting

Historia

Yksityisten Ammatillisten Oppilaitosten Liitto YAOL ry ja Elinkeinoelämän oppilaitokset ELO ry aloittivat neuvottelut yhdestä vahvasta elinkeinoelämän liitosta vuonna 2017. Yhdistyminen tapahtui jäsenkokouksessa 13.12.2019 ja uudeksi nimeksi otettiin Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry.

Alla sekä YAOL ry:n että ELO ry:n historiaa.

YAOL ry

Helsinkiin Hankkijan taloon kokoontui 9.10.1936 yksityisluontoisten maatalouskoulujen edustajat tarkoituksena perustaa yhteinen yhdistys ajamaan ja valvomaan yksityisluontoisten maatalouskoulujen etuja. Yhdistyksestä käytettiin nimilyhennettä YMY r.y. Yhdistyksen jäseninä olivat koulujen ylläpitäjät. Ensimmäisen toimintavuoden lopussa jäseniä oli 16.

Yhdistykseen liittyi 1950-luvulla myös kotitalous- ja kotiteollisuusoppilaitosten ylläpitäjiä. Tämä johti nimen tarkistukseen. Yhdistyksen viralliseksi nimeksi tuli Yksityisten maatalous-, kotitalous- kotiteollisuusoppilaitosten yhdistys r.y. Jäsenkenttää laajennettiin edelleen. Yksityisten ylläpitäjien lisäksi mukaan tuli myös kuntia ja kuntainliittoja. Nimeksi tuli Yksityisten ja kunnallisten maatalous-, koti- ja laitostalous- sekä käsi- ja taideteollisuusoppilaitosten yhdistys r.y. Nimilyhenteenä käytettiin edelleen YMY:ä. Ammatillisen opetuksen edelleen muuttuessa ja maatalousoppilaitosten siirtyessä valtion ylläpitämiksi yksityisyyttä alettiin korostaa. Yhdistys tarkisti toiminnan tavoitteita 80-luvun lopussa. Tavoitteeksi asetettiin yhdistää kaikkien yksityisten ammatillisten oppilaitosten voimat. Yhdistys muutettiin Yksityisten ammatillisten oppilaitosten liitoksi ja lyhenteeksi otettiin YAOL. Myös valtion hallinnolliset toimet johtivat tähän kehitykseen. Kaikki ammatilliset koulut kerättiin eri ministeriöistä opetusministeriön ja ammattikasvatushallituksen alaisuuteen.

Toimintansa aikana yhdistys on järjestänyt ajankohtaisista aiheista vuosittain seminaareja, seurannut ja vaikuttanut ammatillisen koulutuksen ja rahoituksen lainsäädäntöön sekä opettajien palkkaukseen ja sosiaaliturvaan.

Yksityisten koulujen opettajien eläke-etuuksien hoitoon YMY perusti eläkkeiden maksukeskuksen, eläkekeskuksen. Eläkekeskus toimi aina vuoteen 1963 saakka, jolloin yksityiskoulujen opettajat tulivat samojen eläke-etuuksien piiriin kuin valtion palveluksessa olevat opettajat. Eläkekeskukselle oli kertynyt vuo-sien varrella ylimääräisiä varoja. Näistä varoista perustettiin v. 1963 YMY:n avustusrahasto, josta alettiin myöntää stipendejä opettajille mm. jatko-opintoja varten. Tämä rahasto siirrettiin YAOL:lle.

ELO ry

Teollisuus perusti aikanaan omia ammattikouluja turvatakseen ammattitaitoisen työvoiman saannin, kun näiden koulujen päämäärät olivat yhteneväiset ja yhteistyön merkitys oivallettiin, aloitettiin yhteistoiminta vuonna 1929.

Virallisesti Teollisuuden Ammattikoulut yhteistyöelin perustettiin 31.1.1930, jolloin teollisuusyritysten yhteyteen ammattikouluja perustaneiden yritysten edustajat sopivat yhteistyön aloittamisesta. Mukana asiaa sopimassa olivat vuorineuvokset Petter Forsström, Robert Lavonius, R. Erik Serlachius ja kenraali Rudolf Walden.

Yhteistyön aloittaminen viitoitti koko Suomen ammatillista koulutusta (ammattikasvatusta) ja nopeasti yhteistyössä olivat mukana seitsemän teollisuuden ammattikoulua:

  • Kymmene Ab:n ammattikoulu

  • Kone-ja Siltarakennus Oy:n oppilaskoulu

  • Lohjan Kalkkitehdas Oy:n konepajakoulu

  • G.A. Serlachius Ab:n ammattikoulu

  • Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n ammattikoulu

  • Konepaja Oy:n ammattikoulu

  • A. Ahlström Oy:n ammattikoulu

Toimintaa johtamaan nimitettiin tarkastajan tittelillä Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton asiamies dipl.ins. Aarne Levander. Hänen tehtäväkseen määriteltiin koulujen opetuksen ja oppilaaksioton tarkkailu ja loppututkinnon suorittaneiden oppilaiden sijoittumisen seuraaminen. Koulujen yhteistyön edistämiseksi tarkastajan oli järjestettävä koulujen yhteisiä kokouksia. Tarkempia sääntöjä ei yhteenliittymälle kirjoitettu, mutta toiminnan muodot vakiintuivat vähitellen.

Vuonna 1972 nimeksi muutettiin Teollisuus- ja liikealojen ammatilliset oppilaitokset ry TELAO. Tämä kuvasikin paremmin laajentuneen yhdistyksen toimintaa, kuten myös vuonna 2005, kun yhdistyksen nimeksi muutettiin Elinkeinoelämän oppilaitokset ry ELO.

bottom of page